• Paula Vesala ja Lauri Ylönen kertovat Iltalehdelle eroavansa.
  • Päätökseen ei liity draamaa, vaan pitkä parisuhde tuli päätökseensä, pari tiedottaa.
  • Vesala ja Ylönen toivovat rauhaa, eivätkä he aio kommentoida asiaa enempää julkisuudessa.

Muusikot Paula Vesala, 34, ja Lauri Ylönen, 37, ilmoittavat Iltalehdelle, että he eroavat. Samalla he kertovat, etteivät aio kommentoida asiaa enempää julkisuudessa, vaan he pyytävät rauhaa ja yksityisyyttä asian käsittelyyn.

– Kahdentoista yhteisen vuoden jälkeen olemme yhdessä tehneet surullisen mutta vääjäämättömän päätöksen erota, kaksikko kirjoittaa Iltalehdelle toimittamassaan viestissä.

Pari alkoi seurustella 2000-luvun alkupuolella, jolloin PMMP:n ura oli juuri alkuvaiheessa ja The Rasmuksesta oli tullut yksi Suomen suosituimmista yhtyeistä.

Nykyisin Vesala tekee soolouraa. Esikoisalbumi julkaistiin kesäkuussa 2016, ja se oli yksi kesän suosituimmista levyistä. Kesän ajan Vesala kiersi Suomessa festareilla. Lisäksi Vesala tekee uraa näyttelijänä: uusin hänen tähdittämänsä elokuva on Tyttö nimeltä varpu. Pitkän muusikkouran tehnyt Ylönen on puolestaan tehnyt viime vuosina musiikkia sekä itselleen että muille artisteille.

Lauri Ylönen ja Paula Vesala eroavat. Kuva vuodelta 2011. MATTI MATIKAINEN

Ei draamaa

Pari viime vuotta Vesala ja Ylönen ovat eläneet yhdessä Los Angelesissa, Santa Monicassa. Vesala opiskelee parhaillaan taideyliopisto UCLA:ssa näytelmäkirjoittamisen maisteriohjelmassa.

Pariskunnan lähettämässä viestissä kerrotaan, että erossa ei ole kyse dramaattisesta käänteestä.

– Eroon ei liity mitään draamaa tai yllättäviä käänteitä, vaan pitkä parisuhde tuli päätökseensä.

– Asia olisi joka tapauksessa tullut julki, joten halusimme välttää kaikenlaisia spekulaatioita ja ilmoittaa asiasta itse.

Vesala ja Ylönen menivät naimisiin marraskuussa 2014 oltuaan sitä ennen yhdessä kymmenen vuotta. Merkittävän osan ajasta pari asui samassa osoitteessa Suomessa ennen Yhdysvaltoihin muuttamista.

Suomessa Vesalalla ja Ylösellä oli Helsingin Karhusaaressa sijaitseva omakotitalo, jonka he myivät vuonna 2015. Pari teki myös avioehdon pian avioitumisen jälkeen: avioehto rekisteröitiin vuoden 2015 alussa.

Pari korostaa Iltalehdelle lähettämässään viestissä, ettei anna erosta enempää lausuntoja.

Yhteinen lapsi

Vesalalla ja Ylösellä on yksi yhteinen lapsi: vuonna 2008 syntynyt Julius-poika.

– Kaikkein tärkein asia, eli elämän mittainen tehtävämme vanhempina, jatkuu toisiamme kunnioittaen ja tukien. Etenkin lapsen takia pyydämme rauhaa ja yksityisyyttä käsitellä muuttuvaa elämäntilannetta ilman tarpeetonta lisämyllerrystä, Ylösen ja Vesalan allekirjoittamassa viestissä kerrotaan.

Pari on puhunut muutamissa haastatteluissa vanhemmuudesta.

– Isänä ajattelen, että keikkailu on aika itsekästä. Rundilla voi ottaa päiväunet, kun huvittaa ja vääntää musaa vaikka keskellä yötä. Mutta, kun on viikkoja erossa lapsesta ja pelaa tämän kanssa vain muistipeliä Skypessä, niin kyllä siinä helposti tirahtaa kyynel silmään, Ylönen kertoi Iltalehdelle muutama vuosi sitten.

Muusikkouran lisäksi näyttelijän töitä tehnyt Vesala on äidin roolissa juuri ensi-iltaan tulleessa Tyttö nimeltä Varpu -elokuvassa.

– Kyllähän siinä tulee autenttinen äitiyden herkkyys mukaan, kun on tuollainen tyyppi paikalla, Vesala kertoi Iltalehdelle viime syksynä.