Minusta lentäminen on noloa. Haluaisin välttää sitä aina kun mahdollista, mutta välillä ihminen on vain niin mukavuudenhaluinen, että valitsee ennemmin nopeimman kulkuvälineen kuin ekologisimman. Lisättäköön tämäkin lento Kuusamoon pitkään ympäristösyntieni listaan – tehdään niistä tiliä sitten joskus myöhemmin.

Ennen nousua kuullaan erikoinen kuulutus: lentoemäntä tiedottaa meille hyville matkustajille, että tällä lennolla koneessa on mukana kissa! Tämän uutisen perään luetaan tavanomaiset liturgiat, joiden päätteeksi lentoemäntä toteaa, että jos matkustajilla on mitä tahansa kysyttävää, niin ei pitäisi epäröidä kääntyä matkustamohenkilökunnan puoleen.

Kieltäni korventaakin kysymys: olisikohan sitä kissaa mahdollista päästä silittämään?

Viime aikoina televisio-ohjelmien päällä on joskus näkynyt hätätiedotteita: ruudun yläreunassa punaisena nauhana kulkevia tekstejä, joita säestää hemmetin kovaääninen, ohjelman äänet alleen hukuttava piipitys. Taannoin tällaisella tiedotteella varoitettiin esimerkiksi porvoolaisia öljyjalostamolta ilmaan karanneesta kaasusta tai pieksämäkeläisiä keskustassa nähdystä karhusta. Paikallisesta sisällöstään huolimatta tiedotteet näkyvät YLEn kanavilla koko maassa.

Kuusamon lennolla kehitän Antin kanssa lyömättömän keinon rahoittaa tulevaisuudessa Yleisradion toiminta: hätätiedote-chat. Miksei mahdollisuutta viestittelyyn voitaisi tarjota viranomaisten lisäksi myös tavallisille kelpo kansalaisille? Laitettaisiin sille vain riittävän kova hinta, vaikkapa 1000€/merkki. Vauraampi yhteiskunnan aines voisi näin ilmaista itseään köyhempien katsellessa, samalla he olisivat kustantamassa kotimaista ohjelmatuotantoa. Kesken pääutislähetyksen alkaisi yhtäkkiä kuulua helvetillinen piippaus ja ruudussa lähtisi pyörimään ”WAAZZUUP RIXU!!1! ONX TÄNÄÄ BILEMEININKII???” (Viestin hinta: 40 000 euroa.) Tai naispuoleisen meteorologin esitellessä sääkarttoja äkillinen piipitys kiinnittäisi katsojien huomion hienovaraiseen ”NÄYTÄ TISSIT!!!” –pyyntöön.

Eiköhän hätätiedote-chatilla Yleisradion talous olisi piankin graniittisella pohjalla. Yleisin viesti olisi varmaankin ”PALJO VIIVE?” (Viestin hinta: 11 000 euroa.)

Tämän ideariihen jälkeen käytämme jäljelle jäävän lentomatkan räätälöimällä yhtyeellemme uuden imagon. Tämä tehdään iPhoneen saatavan ’stachetastic-sovelluksen avulla, lopputulos puhukoon puolestaan:

’stachetastic on nerokkainta sitten perunan, pakollinen jokaiselle iPhonen omistajalle. Tosin samaan hengenvetoon  on mainittava myös aivan yhtä oleellinen Hipstamatic, karvakuvia lukuunottamatta kaikki tämän raportin kuvat on otettu iPhonen Hipstamaticia käyttämällä, niitä ei ole jälkeenpäin käsitelty millään lailla. Ei voi mitään – iPuhelin rokkaa!

Kuusamossa ensimmäinen työtehtävä on soundcheck. Se enteilee vaikeaa iltapuhdetta. Paikalliset tekniikan miehet ovat avuliaita ja ystävällisiä, he hoitavat leiviskänsä hyvällä pieteetillä. Valitettavasti lavalle tuotu monitorikalusto (ne ämyrit, joista musikanttien olisi tarkoitus kuulla omaa soittoaan) on kuitenkin täysin riittämätön tuottamaamme mekkalaan nähden. Teemme checkiä hyvän tovin, mutta lopulta on pakko nostaa kädet pystyyn – tänään on yksinkertaisesti vedettävä sokkona. Ei mitn kuulu.

Sitten onkin kiire hotelliin. Jalkapallon MM-kisojen puolivälierissä kohtaavat Argentiina ja Saksa. Komppaan Argentiinaa, lähinnä siksi, että Maradona on niin lystikäs. Tänään Diegoa ei kuitenkaan naurata, Jürgentiina kuohii Argentiinan 4-0.

Ottelun jälkeen vaihdan kitaraani kielet ja niiden ylipitkien päiden katkaisemisesta muodostuukin yllättävän haastava projekti. Ostin hiljattain uudet sivuleikkurit jouduttuani luopumaan vanhoista edellisen lentokeikan turvatarkastuksessa (sivuleikkurit – Al Qaidan pelottavin täsmäase). Uusi työkalu on pakattu nippusiteillä niin tiukkaan pakkaukseen, että sen avamiseen tarvittaisiin vähintäänkin – juuri niin – sivuleikkurit. Ährään paketin kanssa varmaankin vartin, kunnes lopulta saan  kynsileikkureilla nirhittyä nippusidehelvetin auki.

(Edellinen kappale tarjosi mielenkiintoisen kurkistuksen esiintyvän taiteilijan kulissientakaiseen maailmaan.)

Illan toinen välieräottelu Espanjan ja Paraguayn välillä jää valitettavasti torsoksi: kesken toisen puoliajan on hypättävä lavalle konsertoimaan kuusamolaisille. Lava on pystytetty suljetulle kadunpätkälle kaupungin keskustassa, väestöä on saapunut paikalle mukavasti ja tunnelma on korkealla. Keikalla on pirun hauskaa, siitäkin huolimatta, että suurimman osan ajastani en kuule laulustani yhtään mitään. Hiljaisemmissa kohdissa tulee sentään jonkinlaista informaatiota, mutta volumen yltyessä joudun laulamaan pelkältä perstuntumalta ja toivomaan, että vireeni olisi edes hiukan sinnepäin. Todella mielenkiintoista – vähän kuin yrittäisi piirtää silmät sidottuna. Voin vain toivoa, ettei suoritteeni kuulosta tältä.

Nummelassa tapahtuu hieno Spinal Tap -hetki: ennen kappaleen loppurutistusta alan herkässä kohdassa riisua suurieleisesti huuliharpputelinettä pois kaulaltani. Se takertuu hiuksiini, oikein kunnolla. Revin telinettä jonkin aikaa turhaan irti frisyyristäni, valokeilassa keskellä lavaa. Alan jo epäillä, että tilanne vaatii saksia (tai sivuleikkuria), mutta vihdoin hiukan voimakkaampi riuhtaisu irroittaa vempeleen – ja samalla myös melkoisen tukun hiuksia. Auts.

Keikka on kuitenkin julistettava mainioksi. (Jätetään tähän tosin varaus, että se saattoi oikeasti kuulostaa tältä.)

♠    ♠    ♠

Kuusamon kadulla kuultua:

NAINEN: Heeiii, tuossa se nyt tulee – Anssi Kela!
MIES: Kumpi se muuten on, Anssi vai Antti? Onko se Anssi vai onko se Antti?
NAINEN: Se on Irma-Liisan sukulainen!
MIES: Anssi vai Antti?

Kuka on Irma-Liisa?

♠    ♠    ♠

Seuraavana aamuna tuijotan hotellihuoneen seinällä olevaa maisemataulua ja kerron Karisalmelle tajunneeni vasta nyt, etten ole ammentanut musiikkiini vaikutteita Suomen luonnosta. Taiteilijoiden tulisi ammentaa luonnosta, se katsotaan yleensä plussaksi – näin olen lehtihaastatteluista ymmärtänyt.

Kuusamon kentällä pohditaan yleisen asevelvollisuuden mielekkyyttä ja ihmetellään miksei maamme reimalle nuorisolle tarjota vaihtoehtona puolustusvoimille mahdollisuutta liittyä hyökkäysvoimiin? Maanpuolustuksen doktriini pitäisi kertaheitolla määritellä muotoon hyökkäys on paras puolustus. Lähdetäänkö länteen vai itään?

Paluulennolla mietitään vielä täydellisen huumorintajuttomia ihmisiä. Kyseessä on pahasti sorrettu ihmisryhmä, jonkun pitäisi alkaa laatia heillekin sopivia vitsejä – kaskuja, jotka eivät takuuvarmasti loukkaa ketään. Esimerkiksi tällaisia:

Suomalainen, suomalainen ja suomalainen kilpailivat siitä kuka ottaa kovimmat löylyt. Viiden minuutin jälkeen ulos tuli ensimmäinen suomalainen. Kymmenen minuutin päästä ulos tuli toinen suomalainen. Kun kolmas suomalainen ei ollut tullut ulos vielä vartinkaan päästä, alkoivat ensimmäinen ja toinen suomalainen ihmetellä missä kolmas suomalainen viipyi, jolloin tämä huusi saunasta: ”Otan vielä yhdet löylyt!”

(Helsinki-Vantaalla Ponnu-serkku tekee hamppulaskun.)