• Walter de Camp -nimimerkistään tunnettu kirjailija ja toimittaja Kari Lempinen on kuollut, kertoo HS.
  • Lempinen, 70, kuoli lauantaina sairauskohtaukseen.
  • Lempisen tuotannossa muun muassa populaarikulttuuri, muoti ja julkisuuden henkilöt olivat merkittäviä teemoja.

Asian on vahvistanut HS:lle Lempisen tytär.

Lempinen kuoli lauantaina sairauskohtaukseen. Hän oli kuollessaan 70-vuotias.

Helsingin Sanomat kertoo Lempisen olleen "yksi 1980-luvulla Helsingissä heränneen citykulttuurin näkyviä hahmoja". Lempinen määritteli 1980-luvulla alkanutta juppihenkistä aikakautta ”minän aikakaudeksi.”

Tuota aikakautta Lempinen kuvaa kirjassaan He halusivat vain itseään. Muistelmia privaatin aikakaudelta.

Lempinen muistetaan kenties parhaiten City-lehden Sisäpiiri-palstasta, jota hän piti vuodesta 1998 lähtien nimenomaan Walter de Camp -nimimerkin takaa.

Seurapiiritoimittaja Walter de Campin vastaukset lukijoiden kysymyksiin olivat tyyliltään persoonallisia ja viihdyttäviä.

Hän oli kuitenkin ennen muuta kirjailija, jonka viimeisin julkaistu kirja on vuonna 2015 ilmestynyt Ja homot loivat naisen.

Lempisen tuotannossa muun muassa populaarikulttuuri, muoti ja julkisuuden henkilöt olivat merkittäviä teemoja.

Hänen vuonna 1997 julkaisema Fetissikirja. Fetisismin, pornon ja erotiikan historia on noussut klassikkoasemaan.

Lähde: Helsingin Sanomat