Kuva: Kalevan arkisto
Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja, raahelainen Unto Valpas on kuollut. Hän menehtyi tiistaina 71 vuoden ikäisenä.
Valpas toimi kansanedustajana 1999-2011. Kolmannen eduskuntakautensa aikana hän saavutti virallisen eläkeiän, eikä asettunut enää ehdolle kevään 2011 vaaleihin. Ennen siirtymistään eduskuntaan Valpas työskenteli Raahen ammattioppilaitoksen rehtorina ja koulutuskuntayhtymän johtajana.
Raahen kaupunginvaltuutettu Valpas oli 1985-1992, ja uudelleen vuodesta 2000 lähtien ollen välillä myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Hän on toiminut myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajana.